Rakas päiväkirja.

Rakas päiväkirja,

hitto mä olen aina halunnut kirjoittaa tuon. No nyt se on tehty. Yksi asia vähemmän "Things to do before I die"-listalla. On niitä siellä vielä. Onneksi. Jos ei olisi, niin olisihan tämä nyt tylsää.

Miksi ihmeessä mä nyt sitten just päätin alkaa pitää päiväkirjaa. En mä tiedä. Tai no kai se johtuu siitä että elämässä on viimeaikoina tapahtunut enemmän kuin koko 27 vuotena yhteensä. Ja toisaalta ei ole tapahtunut mitään uutta. Ehkäpä mä haluan näyttäytyä varoittavana esimerkkinä kaikille ketkä sattuvat tätä lukemaan, että ei näin hyvät ihmiset, ei näin. Ja vitut. Mitä mä turhaan valehtelemaan: Mä olen yksinkertaisesti omasta mielestäni vain niin helvetin hyvä jätkä, että on sääli jos kaikilla ei ole mahdollisuutta tietää siitä :D (olisiko tämä nyt sitten faktaa vai fiktiota? hmm)

Ehkäpä sinun, rakas päiväkirja, on hyvä tietää muutama asia musta kun näin ensi kertaa tapaamme. Mä synnyin keskellä etelä-pohjanmaan lakeuksia vuonna 1980 ja olin jo tuolloin mielestäni tavallista parempi jätkä. Se on kumma kuinka muut eivät aina tunnu tajuavan sitä. Asiaan! Mä olin vaikea, itsepäinen ja kiukutteleva lapsi. Ihan kuin isäni. Ja aivan kuin isäni, mä' olen myös aina oikeassa. Tämähän tietysti aiheuttaa melko paradoksaalisia tilanteita meidän kahden välille silloin kun olemme eri mieltä asioista ja edelleen aina oikeassa. Uskon kuitenkin että kyseisissä tilanteissa mä olen edelleen se, joka on aina oikeassa. Luultavasti myös faija uskoo tuolloin olevansa se, joka on aina oikeassa mutta mitäpä hän mistään tietää. Kasvoin, vartuin, sain kavereita, kävin koulua, rakastuin, menetin neitsyyteni, kävin rippikoulun, muutin Tampereelle, unohdin vanhat kaverit, kasvoin, vartuin, sain kavereita, sain seksiä, kävin koulua, sain seksiä kävin, lukion, sain seksiä ja rakastuin. Tuossa ensimmäiset 20 vuotta elämästäni. Ai niin jossain vaiheessa törmäsin paheeseen nimeltä rock 'n roll ja sain seksiä. Törmäsin paheeseen nimeltä punk rock ja sain seksiä. Eli sitä samaa mitä kaikille yli 14 ja alle 20 vuotiaille nuorille miehille tapahtuu. Kun viimeisen kerran rakastuin alle 20 vuotiaana, rakastuinkin sitten palavasti ja tosissani. Siirrytään taas pikakelaukseen: rakastin, olin työtön, sain seksiä, rakastin, pääsin yliopistoon ja sain seksiä, rakastin pikkuhiljaa vähemmän mutta sain silti seksiä, erosin ja aloitin uuden elämän. Niin ja sain taas seksiä. Nyt siis 27 vuotiaana.

Nyt kun katson tuota listaa niin mieleen tulee väistämättä, että miksi helvetissä se seksi on niin tärkeää. Tai on se ainakin mulle. Sitä käyttää elämästään ison osan siihen, että miettii miten, mistä ja millaista seksiä sitä seuraavaksi saa. Se on aika outoa kun useimmiten siihen pettyy kuitenkin. Tai no ei nyt pety, mutta harvoin se on kaiken tuon vaivan arvoista. Seurustelussa onkin se hyvä puoli, että sitä seksiä pitäisi olla tarjolla ilman kohtuutonta vaivaa. Voisikohan oikeus määrätä puolison antamaan helpommalla, jos vonkaamisesta aiheutuu kohtuutonta haittaa toiselle puolisolle. Viitaten tässä nyt viimeaikaiseen keskusteluun parveketupakoinnista. :D

Siis nyt mä olen 27 ja asun yksin yksiössä Hervannassa. Elämäni täyttävät työt, gradu, työt, gradu,... Niin ja armoton juhliminen. Sillä miten muuten kohta kolmekymmentä vuotias mies voisi unohtaa tulevan ikäkriisin. Voinkin aloittaa lähtölaskennan tuohon juhlapäivään jo nyt. Kaksi vuotta ja vajaa kolme kuukautta. Sitten en voi enää sanoa olevani melkein 30.

Eiköhän tässä, rakas päiväkirja, ole nyt tarpeeksi taustaa sille että pääsen kunnolla avautumaan elämästä, siitä mikä vituttaa, mikä ilostuttaa ja siitä mikä ahdistaa.